fbpx

Itsepuolustuskurssi nuorten kanssa työskenteleville

Vedin nuorten kanssa työtä tekeville kaksiosaisen itsepuolustuskurssin. Eka kerta treenattiin salilla ja toinen setti vedettiin heidän omissa tiloissaan. 💪🏼🔥

Kahdessa kerrassa ei vielä ihmeitä ehdi oppia, mutta perusasioita ehdittiin kuitenkin hyvin käydä läpi. Tavoitteena oli saada ymmärrys, mitä asioita pitää huomioida, jos haluaa oppia realistista itsepuolustusta. Toinen asia oli lisätä ymmärrystä omasta toimintakyvystä ja sen kehittämisestä.

Nuorten kanssa työskentelevät joutuvat välillä kohtaamaan hankalia tilanteita, kun nuoret ovat esimerkiksi erilaisten päihteiden vaikutuksena alaisena ja toiminta saattaa olla arvaamatonta.

Kurssipalaute oli hyvää ja kurssi herätti paljon mielenkiintoa itsepuolustusharjoittelun jatkamisesta tulevaisuudessakin.

Defcon on realistista itsepuolustusta maailman huipulta. Korkealuokkainen itsepuolustusmenetelmä, jonka tausta on maailman parhaissa itsepuolustus- ja kamppailulajeissa. Turvallisuusalan ammattilaiset ovat teroittaneet tekniikat. Käytäntö on muovannut toimivimmat toimintamallit. #defconalliance

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *