(Liikunta-alan / kamppailulajien) yrittäjän on hyvä välillä käydä itse kentällä toteamassa miltä näyttää. Sen jälkeen on varmasti helpompi johtaa ja valmentaa myös urheilijoita parempiin suorituksiin. Tällä kertaa se tapahtui astumalla kohti omia pelottavia mahdollisuuksia.
Mitä opin? Toimimaan kovan paineen ja jännityksen alla. Käsittelemään jännitykseen, epäonnistumiseen ja pelkoihin liittyviä tunteita. Aika moni asia tuntuu helpommalta ja mukavalta tämän kokemuksen jälkeen.
Viime lauantaina nousin vapaaotteluhäkkiin 15-vuoden tauon jälkeen. Sain mahdollisuuden otella Carelia Fight –tapahtuman esiottelussa Imatralla. Edellinen ottelu oli tosiaan vuonna 2003 Fight Festivalissa ja nyt heti perään 😀
Kohtasin ottelussa venäläisen Dmitri Rogosinin (Gladiators Team). Ottelu päättyi tuomarin keskeytykseen ensimmäisessä erässä, kun Rogosin osui napakasti maksan kärkeen ja sen jälkeen lyöntimylly perään.
Ainahan tappio harmittaa, mutta tällä kertaa isompi onnistuminen oli se, että pääsin ottelemaan. Olin jo monta vuotta miettinyt, että olisi vielä kiva käydä ottelemassa vapaaottelu. 38-vuotiaana se ei ole enää niin helppo homma kuin nuorempana ☺
Yksin tämä ei tietenkään olisi ollut mahdollista. Iso kiitos koutsille eli Tuopille siitä, että jaksoit vielä potkia mua eteenpäin valmistautumisessa. Kaikki meni hemmetin hyvin, paikat oli ehjänä ja harjoittelemisesta sekä kilpailemisesta osattiin nauttia oikealla tavalla.
Oma juttu vaparissa on tietenkin se jännitys ennen kilpailua, mikä on mielestäni hieman korkeampi kuin muissa lajeissa. Jännitystä ja pelkoa kohti menin ja nyt olen taas yhden kokemuksen rikkaampi.
Kamppailutilanteessa laitetaan kaikki peliin ja periksi ei anneta. Ottelun jälkeen on aika osoittaa kunnioitusta vastustajalle. Tätä kunnioitusta olisi hyvä siirtää enemmän arkielämäänkin. Pitää sitä yllä huonoissa ja hyvissä hetkissä.
Miksi? Äitikin sanoi, että etkö sä voisi keksiä jo jotain muuta tekemistä. Kai mä voisin, mutta kamppailuvietti on koodattu johonkin mun geeneihin. Ei tätä kisatouhua voi kuitenkaan koko loppuelämää tehdä niin olen kiitollinen tästä mahdollisuudesta, jonka sain toteuttaa.
Niinku Fight Festivalin paidoissa luki jo aikoja sitten.. Fighters Never Quit, Quitters Never Fight.
Kiitos myös Ilarille, treenikavereille, Ahjon tiimille ja muille ketkä auttoi ottelun toteuttamisessa ja kiitos Carelia Fightin porukalle sekä Reksille mahdollisuudesta!
Nyt on aika taas palata arkeen ja laittaa yrityksen hommat pyörimään entistä paremmin. Sähköpostien kirjoittelu tuntuu ihan mukavalta, kun kukaan ei yritä heittää sua häkin seinää vasten 🙂
Hauskaa viikon jatkoa kaikille!
