fbpx

Ironman 2021

Mistä kaikki alkoi?

Olimme ulkoilemassa keväällä 2020 Sumin kanssa ja kuntoutin samalla polvea helmikuussa tehdystä eturistisideleikkauksesta. Sumi tykkää ulkoilla paljon ja siitä se ajatus sitten heräsi, jos tehtäisiin yhdessä vähän pidempi ulkoilulenkki. Keskustelin Sumin kanssa triathlon-projektista kyllä / ei -korttien avulla. Sumi oli innokas osallistumaan projektiin.

Täysimatka tarkoittaa uintia 3,8 km, pyöräilyä 180 km ja loppuhuipennuksena juostaan maraton eli 42,2 km. Sumi tulee siis uinnissa pienessä veneessä perässä, pyöräilyssä sekä juoksussa kärryissä mukana.

Hetken hauduteltuani projektia, se kuulosti edelleen mahdottomalta ja siltä se tuntuukin tässä vaiheessa, mutta me aiomme yrittää sitä. Me haluamme koronajan keskellä luoda ihmisiin uskoa rakentaa uutta sekä positiivista ajatusmaailmaa, että askel kerrallaan eteenpäin voi toteuttaa omia unelmiansa, niitä mahdottomaltakin tuntuvia.

Sumilla diagnosoitiin vuonna 2009 Rettin oireyhtymä, joka aiheuttaa Sumille paljon terveydellisiä ongelmia monivammaisuuden takia: kävely on huteraa, hän ei puhu eikä pysty käyttämään käsiään ja lisäksi hänellä on vaikeahoitoinen epilepsia. Arki on erilaista.

Kuva: Ironman Finland

Tavoite

Tavoitekilpailuna meillä on Ironman Suomessa 14.8.2021 Kuopion Tahkolla. Se on myös samalla ensimmäinen täysmatkan Ironman, mikä järjestetään Suomessa. Saimme järjestäjiltä vihreän valon osallistumiseen, joten nyt vain rock’n roll.

Hyväntekeväisyyskeräys

Projektimme toisena tavoitteena meillä on lisätä tietoisuutta Rettin oireyhtymästä ja kerätä varoja hyväntekeväisyyteen.

Hyväntekeväisyyskeräyksessä tavoitteenamme on kerätä 100 000 €. Keräyksen varoilla on tarkoitus käynnistää Rettin oireyhtymään liittyvä tutkimus Suomessa sekä tukea ja edistää rett-henkilöiden ja heidän perheidensä hyvinvointia järjestämällä mm. tapahtumia ja koulutuksia perheille ja asiantuntijoille.

Osallistu hyväntekeväisyyskeräykseen

Rahankeräyslupa RA/2020/1643. Varat kerätään Rett ry:n keräystilille.

Mobilepay lyhytnumero 93567

Rahankeräyslupa RA/2020/1643

Näin lahjoitat MobilePay lyhytnumerolla
1. Avaa MobilePay.
2. Syötä summa.
3. Syötä keräyksen 5-numeroinen lyhtynumero.
4. Hyväksy lahjoitus pyyhkäisemällä.

Jos haluat nimesi julkaistavan lahjoittajien listassa niin kirjoita maksun kommenttikenttään nimesi.

Rett ry:n keräystili:
FI52 5537 0120 1233 86

Rahankeräyslupa RA/2020/1643

Voit lahjoittaa haluamasi summan suoraan Rett ry:n keräystilille.

Jos haluat nimesi julkaistavan lahjoittajien listassa niin kirjoita maksun viestikenttään nimesi.

Facebook-keräys

Rahankeräyslupa RA/2020/1643

Voit tehdä lahjoituksen suoraan Facebookissa: Lahjoituslinkin kautta.

Lahjoitus ohjautuu Rett ry:n keräystilille.

15280 €

Hyväntekeväisyyskeräyksen tilanne 25.8.2021

Lahjoittajat

(Listassa on julkaistu nimet, ketkä ovat antaneet luvan. Jos nimesi puuttuu listalta niin laita viestiä)

  • Adam Pelkonen
  • Alina Särkinen
  • Anita Nikulainen
  • Annastiina Latvanen ja Olli Isoaho
  • Anne Björklund
  • Anne Trähagen
  • Anni-Alina Jaskari
  • Anniina ja tytöt
  • Anniina Karhapää ja Camilla Leino
  • Annika Vaara
  • Antti Kivalo
  • Arja Lammassaari
  • Asko Nyrönen
  • ASL
  • Auli Punkari
  • Bodybow
  • Christel Tanskanen
  • Coach Milla
  • Eeva Haikonen / Laurea-amk
  • Eki Korpiola
  • Elina Junnola
  • Emil
  • Erkki Peltonen
  • Esa Hartikainen
  • Eveliina Jaskari
  • Hanna Järvinen
  • Harri Autio
  • Heikki Saarikivi
  • Helin Vesala
  • Henna Louhisto
  • Hillokalat
  • Irene Pylkkänen
  • Jaana
  • Jaana K
  • Jarkko Rönnholm
  • Jarno Nummisto
  • Jessi Sirola
  • JJ
  • Johanna Heikkilä
  • Johanna Kuusela
  • Johannes Laine
  • Joni Pasi
  • Jonna Peltola
  • Jonna Vainikainen
  • Judoka
  • Jukka Kuusonen
  • Jussi Tuominen
  • Jutta Kovaniemi-Kivistö
  • Kaisa Lehto
  • Karissa Varma
  • Karo Kymäläinen
  • Kati Turpeinen perheineen
  • Katja Kakkonen
  • Katri Henriksson
  • Katri Honkanen
  • Katri Kytöaho
  • Keijo Kunelius
  • Kirsi Rontu
  • Konsta Karsisto
  • Kuljettaja.com
  • Lassi Rehu ja Eveliina Lönnberg
  • Laura Takala
  • Lea Lottonen
  • Leena Sulku
  • Liisa Lyyra
  • Lilli Heikinheimo
  • Lotta Merisaari
  • Lotta Tapionkaski-Jaskari
  • Mari Haukkamaa
  • Maria
  • Maria Lehtisalo
  • Marita Kokkonen
  • Marko Hietanen
  • Marko Lakkala
  • Marko Silván
  • Markus Isomeri
  • Mastercam Suomi
  • Matleena Hyytinen
  • Matt Mantai
  • Matti Tieksola
  • Mauri
  • Merja Hemming
  • Miina Olkinuora
  • Minna Nurmi
  • Mikko Ehola
  • Mikko Tapojärvi
  • Nina Kontula
  • Noora Nykänen
  • Outi Huusko
  • Pauli ja Terttu Heiskanen
  • Pekka Ilmola
  • Perhe Arhipoff
  • Perhe Baarman
  • Perhe Jarva
  • Perhe Oksanen
  • Perhe Pere
  • Perhe Saarinen
  • Perhe Tiainen
  • Pia Haarma
  • Pirjo Kyröläinen
  • Pro Kerava ry
  • Päivi Keskinen-Redford
  • Raija Kulmala
  • Raija ja Martti
  • Riina Linna
  • Riitta Heiskanen
  • Riitu Nuutinen
  • Ronja Raskunen
  • Sakari
  • Sakke
  • Salla Heino
  • Sanna Loukko
  • Sanna Reunanen
  • Sanna Uurtio
  • Sami Välisalo
  • Sari Kolu
  • Satu ja Jussi Turunen
  • Seija Arhipoff
  • Simo Aho
  • Sini Fiander
  • Sonja
  • Susanna
  • Susanna Kämäräinen
  • Taija Wilen
  • Tanja Akujärvi
  • Tanja Siira
  • Tapani Pöllänen
  • Teija Pynssi
  • Terhi Niskanen
  • Tiina Autio
  • Tiina-Kaisa
  • TFW Didsbury
  • TFW Joensuu
  • Tuula Ahvonen
  • Uudenmaan Vuoto ja Saneeraus Oy
  • Vann Jungi Nikkan – Art Of Ground Games
  • Veikka
  • Ville Lehtonen
  • Ville Tuominen
  • Väinö Kaalikoski

Juttuja mediassa

Hyväntekijät

Helsingin Sanomat

Keravalainen Tomi Jaakkola aikoo kilpailla täyden matkan Ironman-triathlonin yhdessä 13-vuotiaan Rettin oireyhtymää sairastavan Sumi-tyttärensä kanssa. Tavoitteena on kerätä 100 000 euroa Rettin oireyhtymän tutkimukseen ja perheiden tukemiseen.

Yhdessä upean urakan äärellä

Keski-Uusimaa

Keravalainen kamppailu-urheilumies Tomi Jaakkola on pitkän urheilu-uransa hienoimman projektin kimpussa. Jaakkola aikoo yhdessä monivammaisen tyttärensä Sumin, 13, kanssa tehdä jotain sellaista, mitä yksikään suomalaispari ei ole vielä tehnyt – kaksikko on matkalla Tahkolla ensi kesänä järjestettävään täysmatkan Ironman-kisaan.

Vaikeasti monivammaisen Sumin, 13, ja Tomi-isän hurja haaste

Radio Nova

Tomi Jaakkola ja hänen tyttärensä Sumi, 13, aikovat ottaa osaa täysmatkan triathloniin ensi kesänä. Osallistumalla teräsmieskuntoa vaativaan kisaan he keräävät varoja harvinaisen Rettin oireyhtymän tutkimusta varten.

Yhteistyössä