Selitykset pois, tästä alkaa sinun liikkeesi

Tiedän täsmälleen, miltä tuntuu jäädä selittelyn ansaan.

Sen äärellä on helppo olla hetken viisas: ulkopuolelta katsottuna näyttää, että elämä on paketissa.

Moni näkee vain pinnan. Yrittäjän vapauden, arjen liikkumatilan, perheajan, mahdollisuuden urheilla, kasvattaa lapsia ja silti rakentaa uutta liiketoimintaa.

Saan päivittäin viestejä ja kommentteja somessa, joissa ihmiset nostavat esiin oman tilanteensa poikkeuksellisuuden: Sullahan on ihan eri lähtökohdat, Ei mulla olisi ikinä tuohon mahdollisuuksia, Kunpa mullakin olisi enemmän aikaa, energiaa, tukea.

Toistan itsekin joskus samoja lauseita mielessäni.

Tiedätkö, mikä ärsyttää eniten, kun puhutaan kutsumuksesta tai siitä, mikä innostaa elämään?
Somessa ja elämässä muutenkin ihmiset rakastavat selittää, miksi he eivät voi tehdä muutosta.

Kaikki tämä on valhetta, jonka haluaisin pyyhkiä koko yhteiskunnasta. Siksi, että se pitää meidät paikoillaan.

Totuus on, ettei mikään tule valmiina.

Mikään ei tipahda syliin odottamalla.

Kaikki mikä omassa elämässäni on nykyään hyvää, on rakennettu valinnoista ja toistosta, eikä yksikään niistä valinnoista ole ollut alussa helppo tai selkeä.

Olen saanut valita joka päivä.

Valita myös silloin, kun en nähnyt seuraavaa askelta, kun epäilin, kun en uskonut itseenikään.

Olen opetellut, kantapään kautta, että tekeminen voittaa aina odottamisen.

Yleisin syy, miksi ihmiset eivät aloita, on selitys.

Meillä kaikilla on tarina siitä, miksi just nyt ei voi tehdä.

Miksi elämäntilanne ei anna periksi, miksi lapset, työ, raha tai jaksaminen estävät muutoksen.

On helpompi etsiä kutsumusta, lukea seuraava kirja tai jäädä odottamaan, että joku ulkopuolinen osoittaa suunnan.

Kutsumus ei tule.

Vain valinta jää.

On helppoa puhua siitä, miten paljon haluaisi elää toisin.

Olen ajatellut, että jonain päivänä tulee se hetki, jolloin kutsumus löytyy ja kaikki loksahtaa paikoilleen.

Vasta myöhemmin. Oikeastaan vasta vuosien jälkeen tajusin, ettei sitä hetkeä koskaan tullut.

Se tulee vasta, kun ryhdyt töihin.

Vasta kun teet jotain uutta, se polku avautuu edessä, mutta vain niille, jotka kulkevat.

Pahinta on huomata, miten odottaminen tekee ihmisestä passiivisen. Mitä enemmän jää selittämään, sitä vaikeampi on aloittaa. Sitä varmemmin jää kiinni siihen vanhaan tarinaan, jossa kaikki on muiden syytä, olosuhteiden seurausta.

Jokainen päivä, jolloin odotin inspiraatiota, oli päivä jolloin en muuttanut mitään. Joka kerta kun tartuin toimeen, vaikka vain kirjoittamalla aamulla yhden ajatuksen paperille, elämä liikahti uuteen suuntaan.

Jos olet joskus miettinyt, miksi muut eivät tee, miksi itse jäät jumiin. Katso peiliin.

Kysy suoraan: paljonko aikaa olet käyttänyt selittämiseen?

Monta vuotta olet perustellut, miksi et voi ottaa ensimmäistä askelta?

Jokainen selitys on yksi uusi este, joka pitää sinut paikoillaan.

Mikään ei muutu selittämällä. Ei vaikka miten tarkkaan analysoisit, perustelisit tai valmistelisit itseäsi. Kaikki muuttuu vasta, kun valitset. Kun otat yhden konkreettisen askeleen. Kun teet tänään pienen muutoksen, jonka tiedät olevan sinun näköinen, vaikka kukaan muu ei sitä huomaisi.

Siksi mä en enää jaksa kuunnella selityksiä.

En muilta, en itseltäni.

En usko siihen, että elämä paranee vasta, kun kaikki palaset ovat paikoillaan. Uskon siihen, että muutos syntyy, kun päätät toimia tänään. Epätäydellisenä, keskeneräisenä, omalla polullasi.

Elämä on kasattu sadoista pienistä valinnoista. Ei mistään suuresta kutsumuksesta, ei yhdestä mullistavasta oivalluksesta. Jos odotat oikeaa hetkeä, tulet pettymään. Jos valitset ja teet, rakennat itsellesi elämän, jota muut ehkä joskus kutsuvat kutsumukseksi.

Mutta sä tiedät, mistä se oikeasti syntyi.

Odotin liian monta aamua turhaan

Mä oon aika monta kertaa herännyt sellaiseen aamuun, jossa eka ajatus on: Tänään kyllä tartun siihen verkkovalmennusprojektiin.

Oon keittänyt kahvit, lukenut ehkä hetken uutisia, vilkaissut kalenteria ja todennut, että ehdin paremmin huomenna.

Yleensä se huominen ei ole tullut ihan heti.

Yhtäkkiä on mennyt viikko, joskus kuukausi, eikä mikään ole liikahtanut eteenpäin.

Sain kyllä hoidettua treenit ja lapset harrastuksiin, pidettyä salilla hommat kasassa. Se uusi asia, jonka oikeasti halusin rakentaa, jäi taas sivuun, koska se tuntui vaikealta ja vähän pelottavalta.

Olen monta kertaa kirjoittanut itselleni ylös: Tee tänään edes yksi pieni juttu verkkovalmennuksen eteen.

Joskus olen saanut tehtyä, mutta liian usein se on jäänyt vain listalle.

Aina löytyy joku syy siirtää.

Lapset, kiire, sähköposti, joku pieni projekti, johon voi paeta.

Mua ärsyttää jälkeenpäin just se fiilis, että annan ajan valua sormien läpi, vaikka tiedän, ettei kukaan muu tee tätä mun puolesta.

Aina kun lykkään, se alkaa tuntua vaikeammalta, ja samalla se syö vähän sitä innostusta, mikä tätä hommaa alun perin kantoi.

On paljon helpompi tehdä kaikki tutut ja turvalliset hommat, kuin kohdata se epämukavuus, että joudun opettelemaan uutta tai mokaamaan muiden silmien edessä.

Vasta silloin, kun otan sen ensimmäisen askeleen, kirjoitan sen sähköpostin, kuvaan sen ekan videon tai mietin rakennetta, olo muuttuu.

Heti kun olen saanut edes yhden konkreettisen jutun eteenpäin, tulee ihan erilainen fiilis ja seuraavana aamuna ei enää harmita, vaan tekisi mieli jatkaa siitä, mihin jäi.

Tämä on ihan tavallista arkea.

Mikään iso muutos ei ala siitä, että keksii jonkun valtavan vision tai odottaa inspiraatiota.

Aika kuluu kuitenkin.

Se mitä eniten kadun, on ne päivät, jolloin en edes yrittänyt.

Ne aamut, jolloin tiesin tarkalleen, mitä pitäisi tehdä, mutta päätin kuitenkin lykätä vielä yhden päivän.

Silloin elämä alkaa hiipua huomaamatta.

Pieninä periksiantamisina, jotka kasaantuvat viikkojen ja kuukausien aikana.

Oma into hiipuu juuri silloin, kun ei enää uskalla tarttua siihen, mikä oikeasti olisi tärkeää.

Jos haluat ymmärtää, mitä kaikkea menettää, kun jää liian kauaksi omien selitystensä taakse  ja mitä kaikkea löytyy sieltä kivun ja epämukavuuden toiselta puolelta. Lue mun aikaisempi blogiteksti Kivun toisella puolella odottaa elämä, jota et uskaltanut kuvitella.

Muutos ei tarvitse yhtä suurta hetkeä, se alkaa siitä, että et enää selitä.

Aina kun puhutaan muutoksesta, ihmiset haluavat uskoa tarinoihin yhdestä suuresta hetkestä.

Tosielämässä muutos syntyy hiljaisista, arjen valinnoista. Niistä kerroista, kun tekisi mieli lykätä taas, mutta päätätkin tehdä edes yhden pienen jutun.

Ei ole mitään yhtä suurta alkusysäystä, vaan satoja pieniä päätöksiä.

Olen itse kokenut, että juuri nämä hetket erottavat unelmoinnin tekemisestä.

Oikeasti muutos ei näytä miltään dramaattiselta irtiotolta. Se on arkea, jossa valitset pienesti toisin.

Alat elää tavalla, joka ei anna tilaa enää selityksille.

Kun olin taas kerran siirtämässä verkkovalmennuksen tekemistä, törmäsin filosofi William Jamesin ajatukseen, joka pysäytti:

“Act as if what you do makes a difference. It does.”

Tämä lause kolahti, koska olen itse ollut se tyyppi, joka vähättelee omia pieniä tekojaan: Ei tällä nyt ole merkitystä, aloitan kunnolla joskus myöhemmin.

Todellisuus on ihan toinen.

Ne päivät, jolloin tein edes jotain pientä, olivat ainoat, joina mikään oikeasti muuttui.

James muistutti, että teoilla on väliä ja niiden seurauksena identiteetti alkaa muuttua.

Alat nähdä itsesi ihmisenä, joka tekee, ei selitä.

Mikään uusi vaihe elämässä ei ala yhdessä hetkessä, vaan siinä, että lakkaa keksimästä syitä ja aloittaa siitä, missä seisoo.

Ei kukaan tule sanomaan, että nyt on oikea hetki.

Sun pitää itse päättää, että juuri tämä tavallinen päivä riittää ja yhdellä askeleella alkaa kasvaa uusi suunta.

En siis usko enää siihen, että elämää pitäisi odottaa, kunnes kaikki tuntuu isolta ja merkittävältä.

Pienet teot ovat ainoa todellinen alkusysäys.

Kun lopetat selittämisen ja teet, vaikka et vielä tiedä mihin päädyt, huomaat että sillä on merkitystä nimenomaan sulle.

Siitä alkaa kaikki muutos.

Vasta tekeminen näyttää, kuka olet. Ei mikään muu.

Jos joku kysyisi, mikä on oikeasti muuttanut mun elämän suunnan, en voisi nimetä yhtä suurta hetkeä.

Se muutos on tullut siitä, että olen lakannut selittämästä ja alkanut tehdä.

Nyt jälkikäteen pystyn sanomaan, että kaikki ne pienet ja joskus pelottavat valinnat ovat vieneet elämääni johdonmukaisesti parempaan suuntaan, eikä mikään niistä tullut helpolla.

Päätös ryhtyä yrittäjäksi ei ollut mikään kutsumuksen leimaama hetki.

Se oli vain yksi valinta muiden joukossa ja monta kertaa mietin, mitä helvettiä olen tekemässä.

Sama pätee siihen, kun päätin lähteä kokeilemaan triathlonia erityislapseni kanssa.

Osa minusta olisi halunnut jäädä sivuun, selittää kiireellä tai arkuudella, mutta joka kerta kun uskalsin tarttua uuteen, sain jotain takaisin, mitä en olisi voinut ennustaa.

On myös ollut valintoja, jotka ovat kasvattaneet eniten silloin, kun ne ovat olleet epämukavia.

Huippu-urheilijana astuin monta kertaa tilanteisiin, joissa järki sanoi, että tämä on turhaa, mutta sydän tiesi, että jotain tärkeää on tapahtumassa.

Jokainen raja, jonka uskalsin testata, jokainen askel tuntemattomaan. Ne ovat muuttaneet minua enemmän kuin mikään valmis suunnitelma olisi ikinä tehnyt.

Sama pätee isyyteen.

On päiviä, jolloin on helpompi paeta työn tai harrastusten taakse, mutta aina kun olen valinnut olla enemmän läsnä, pysähtyä, yrittää kehittyä edes hitusen paremmaksi isäksi, olen huomannut, että juuri ne hetket rakentavat jotain, joka kestää.

On vain arki ja sen valinnat.

Jälkikäteen näen, että jokainen niistä on ollut hetki, jolloin olen päättänyt. En enää selitä, vaan toimin.

Huomaan, että pystyn luottamaan itseeni enemmän.

Voin katsoa taaksepäin ja nähdä polun, joka on kasattu sadoista pienistä päätöksistä, joista osa on ollut epävarmoja ja pelottavia, mutta juuri siksi merkityksellisiä.

Olen huomannut, että tekeminen kasvattaa rohkeutta.

Joka kerta, kun olen tarttunut toimeen ilman valmiita vastauksia, on syntynyt jotain uutta. Joskus menestystä, joskus epäonnistumista, mutta aina enemmän luottamusta siihen, että kyllä tästä selvitään.

Mun elämä ei ole muuttunut siksi, että odotin oikeaa hetkeä tai inspiroivaa tarinaa.

Se on muuttunut siksi, että olen valinnut tehdä asioita, vaikka olisi ollut helpompi selittää.

Se on ainoa tapa kasvaa.

Vasta tekeminen näyttää, kuka sä oikeasti olet, ei mikään muu.

Lopeta selittäminen, valitse tänään oma suunta edes yhdellä asialla.

Mä tiedän, miten helppoa on jäädä kiinni siihen ajatukseen, että asiat johtuvat olosuhteista, kiireestä, perheestä, työpaikasta, rahasta, taustasta, mistä vaan muusta kuin omista valinnoista.

Olen selittänyt itsekin, monta kertaa, että nyt on huono hetki, on liikaa kaikkea, ei tästä kuitenkaan tule mitään.

Tuntuu helpommalta ajatella, että elämä kulkee omalla painollaan eikä omilla päätöksillä ole väliä.

Mutta kun rehellisesti pysähdyn miettimään, huomaan että aina on ollut pieni hetki, jossa olisin voinut valita toisin.

Aina on ollut mahdollisuus tehdä yksi pieni asia, jonka jälkeen suunta muuttuu edes vähän.

En sano, että kaikki muuttuu kerralla. Enkä väitä, että elämä olisi yksinkertaista. Tiedän, että jokaisella meistä on hetkiä, jolloin kaikki tuntuu liian raskaalta.

Silti vaikka sun elämäntilanne olisi millainen, on aina valintoja, joilla voi muuttaa suuntaa.

Kyse ei ole siitä, että arjen pitää mennä kerralla uusiksi. Kyse on siitä, että lakkaa selittämästä, miksi asiat eivät ole omissa käsissä, ja ottaa edes yhden hetken, jossa pysähtyy katsomaan peiliin.

Mun tehtävä sulle tänään on tämä:

Yritä tunnistaa edes yksi hetki, jossa alat selittää, että asiat johtuvat jostain muusta kuin sinusta.

Se voi olla pieni asia. Jokin kohta, jossa huomaat syyttäväsi olosuhteita, toisia ihmisiä, kiirettä, historiaa.

Kun löydät sen hetken, pysähdy.

Kysy itseltäsi: Mitä voisin valita nyt, jos en selittäisi?

Tee yksi pieni valinta, jonka tiedät voivasi tehdä tänään. Vaikka se olisi niin pieni, ettei kukaan muu edes huomaisi.

Olen itse huomannut, että nämä pienet hetket muuttavat enemmän kuin mikään suunnitelma.

Ne kasvattavat rohkeutta, tuovat selkeyttä, palauttavat vastuun takaisin omiin käsiin.

Mikään ei tapahdu yhdessä yössä, mutta jokainen hetki, jolloin lakkaat selittämästä ja valitset oman suunnan, rakentaa elämää, joka tuntuu oikeasti omalta.

Jos haluat ottaa tämän oikeasti käytäntöön, etkä selittää enää yhtään päivää hukkaan, tsekkaa mun henkilökohtainen valmennus osoitteessa fightermindset.fi.

Eli tänään, älä selitä.

Valitse yksi asia, tee se, ja katso mitä tapahtuu.

Elämä alkaa siitä, kun lopetat odottamisen ja alat tehdä.

Kuka olet, kun kukaan ei enää kuuntele sun selityksiä?

Haluan kysyä sulta nyt suoraan, ilman mitään filtteriä:

Kuka sä olet, kun kaikki sun selitykset riisutaan pois?

Kun kukaan ei enää kuuntele, miksi et voi tehdä jotain, miksi arki painaa, miksi tämä hetki ei ole oikea.

Mitä sulle jää jäljelle?

Mihin sä oikeasti uskot silloin, kun et enää puolustaudu olosuhteilla?

Olen huomannut itsessäni sen hetken monta kertaa.

Kun kaikki selitykset on sanottu, jäljelle jää vain hiljaisuus ja peili.

Siinä kohtaa näkee, onko elämä rakentunut niiden varaan, vai onko aidosti ottanut vastuun niistä pienistäkin valinnoista.

Tämä kohtaaminen ei tunnu hyvältä, eikä sen kuulukaan. Se tekee kipeää, mutta juuri siksi se on totta.

Lopulta meistä jokainen joutuu kohtaamaan tämän kysymyksen.

Otatko vastuun ja rakennat elämää, jonka voit omistaa?

Vai jääkö identiteetti kiinni siihen, mitä olisi voinut tapahtua, jos olisi joskus ollut helpompaa, rauhallisempaa, enemmän aikaa?

Sä päätät.

Kukaan muu ei voi tehdä tätä sun puolesta.

Kiitos lukemisesta,
Tomi